TUNISIA-SOUSSE 1988 TÄSTÄ KAIKKI ALKOI!

Tänään päätin muistella sitä mistä kaikki tämä innostus, kiinnostus ja vähitellen rakkaus matkusteluun oikeastaan saikaan alkunsa. Se alkoi tietenkin siitä ensimmäisestä ulkomaanmatkastani, joka tehtiin Tunisiaan, Sousseen ja vuosi oli 1988. Olin tuolloin 12 vuotias kuudesluokkalainen.

Olen kotoisin pieneltä paikkakunnalta, pikkukylän tyttöjä. Vanhempani työskentelivät paikallisessa sairaalassa, äitini siivouspuolella ja isäni teknisellä puolella. Meidän tuppukylästä tehtiin harvoin ostosreissuja lähikaupunkiin. Tai ainakin minusta tuntui, että käymme kaupungissa vain harvoin ja silloin oli aina jotain tärkeää ostettavaa.

Eräs perjantai sitten oli sellainen päivä, kun oli tärkeää ostettavaa ja suuntasimme koulun ja vanhempien työpäivän päättymisen jälkeen kaupunkiin. Ostoslistalla oli kaikenlaista mitä ei ehkä omalta paikkakunnalta saanut tai se oli kaupungissa halvempaa. Mukana oli myös jos jonkinsortin alekuponkia sinne sun tänne.

Alekuponkien lisäksi äitini oli töissä kerännyt sanomalehdistä (joita tuli sinne siis useampia) arvontakupongit Citymarketin arpajaisiin jokaiselle perheenjäsenelle. Kotiin tuli yksi lehti ja siitä saatiin yksi kuponki, mutta sen lisäksi tarvittiin vielä neljä. Meitä oli kolme lasta ja vanhemmat. Citymarket täytti 2 vuotta, synttärien kunniaksi arvottiin matkalahjakortti, jonka arvo oli 5000 markkaa.

Me kirjoitimme nimemme arpakuponkeihin ja muistan vielä kuinka jokainen pudotti itse arpansa marketin arpaboxiin. Sen jälkeen asia unohdettiin tyystin. Ihan oikeasti, en vielä tänä päivänäkään ikinä muista jos osallistun johonkin arvontaan. Sen vuoksi en edes lottoa, koska unohdan lappuset kukkaron pohjalle.

En muista kauanko aikaa kului tuosta perjantaista, kun puhelin soi ja tätini soitti että olen voittanut matkalahjakortin, lehdessä on minun nimeni Citymarketin ilmoituksessa. Olin juuri tullut koulusta ja juoksin ulko-ovelta takki päällä vastaamaan  puhelimeen joka oli olohuoneessa. Kännykästä ei silloin kukaan ollut kuullutkaan! :D

En ymmärtänyt yhtään mistä tätini puhui. En muistanut koko arvontaa ja ihmettelin mikä juttu tämä oli! Pian sen jälkeen soitti äiti. Sama asia. Joku hänen työkavereistaan oli sanonut, että lehdessä on minun nimeni, olen voittanut matkalahjakortin Citymarketin arvonnassa. He olivat työporukalla lukeneet ilmoitusta moneen kertaan. Nyt aloin jo muistaa, kun äiti selitti, että silloin kaupungissa käydessämme osallistuimme kaikki siihen arvontaan. Mutta että minä olin voittanut! Aivan käsittämätön asia 12 vuotiaalle.

Tietenkään en heti edes ymmärtänyt matkalahjakortin arvoa. 5000 markkaa. Tiesin että se oli paljon rahaa, mutta ei minulla ollut mitään käsitystä millaisen matkan sillä saisi. Mitä matkat maksavat ja miten matkalle edes lähdetään? Meiltä ei kukaan koskaan ollut käynyt ulkomailla, tämä oli kaikille täysin uusi juttu!

No asia tietenkin selvitettiin. Tuli uusi reissu kaupunkiin ja nyt vasta tärkeällä asialla oltiinkin kun oltiin noutamassa minun palkintoani! 5000 markkaa oli niin paljon rahaa siihen aikaan, että pääsimme koko porukka reissuun, lukuunottamatta pikkusiskoani, joka oli vielä niin pieni, että hänet päätettiin jättää mummon hoiviin. Matkakohteen valitsi vanhemmat. Tunisian Sousse, sinne lähdettäisiin 3.4.1988 ja varaushetkellä matkaan oli aikaa kahdeksan kuukautta! Herranjumala melkein vuosi! 

Tuo päivä 3.4.1988 oli pääsiäissunnuntai. Edellisenä iltana ajelimme katselemassa pääsiäiskokkoja, joita me täällä Pohjanmaalla poltamme. Aamuksi oli tilattu taksi viemään meidät asemalle. Tuttu taksikuski siitä omalta kylältä. Mummo saapui siskoni hoitajaksi ja me nostimme laukkumme taksiin, joka vei meidät rautatieasemalle n.30 kilometrin päähän. Juna lähti klo 7 aamulla. Asemalla ei juurikaan ollut muita kuin me. Eräs vanhempi nainen siellä seisoi hieno hattu päässä ja matkalaukku mukanaan. Oli jotenkin somistautunut niin keväiseen ja raikkaaseen lookkiin että ajattelin hänenkin varmaan olevan lähdössä ulkomaille.

Juna tuli ja vei meidät Helsinkiin. Muistan, että lentomme lähti illalla klo 20 tietämillä. Meillä oli n. seitsemän tuntia aikaa odotella Helsingissä. Äiti oli sanonut, että täytyy varata aikaa. Jotainhan voi aina sattua. No, ei sattunut ja se aika siellä kentällä tuntui ikuisuudelta! Ajattelin että lentokentän henkilökuntakin varmaan luulee meidän erehtyneen päivästä, kun aina vaan kökötimme laukkujemme kanssa ja haimme lisää kahvia. 

Tulihan se hetki sitten viimein, kun astelimme lentokoneeseen elämämme ensimmäistä kertaa ja noin neljän tunnin kuluttua oltiin Afrikassa, Tunisiassa. Tämä oli siihen aikaan ja ensimmäiseksi ulkomaanmatkaksi melko eksoottinen matkakohde.

Matkalla kaikki oli uutta ja outoa, ennennäkemätöntä! Muistan kun ajoimme lentokenttäbussilla hotelliin ja oli jo melko myöhä ja pimeää. Se oli hiukan ehkä pelottavaakin kun linja-auton ikkunasta vilisi ohi vain pimeitä kujia, joilla ehkä liikuskeli koira tai kissa siellä täällä. Talot olivat kivisiä neliön mallisia "mökkejä", joistakin ehkä pilkotti jotakin valoa.

Hotellimme oli vähän matkan päässä Soussesta Port El Kantaouissa sijaitseva Abou Sofiane. Matkanjärjestäjä oli Aurinkomatkat. Tuo hotelli löytynee tänä päivänäkin netistä, on hieno paikka nykyään. Olihan se toki hieno silloinkin, mutta paljon vaatimattomampi kuin tänään. Siihen aikakauteen varmasti yksi parhaimpia hotelleja.

Hotellimme Abou Sofiane etupihalta.

Puutarhasta otettu kuva.

Meille veljeni kanssa oli yhtä juhlaa kun sai uida ja taas uida, välillä vähän käydä lämmittelemässä auringossa ja taas pian pulahtaa uimaan. Olimme melkoisia vesipetoja niinkuin varmasti monet muutkin meidän ikäiset.

Meillä oli puolihoito eli söimme hotellissa aamupalan ja illallisen. Jotakin pientä välipalaa ehkä siinä välillä ostettiin jostain, mutta aamupala oli kyllä sen verran tuhti, että sillä jaksoi hyvin illalliseen. Kun menimme illalliselle, oli hotellin ravintolaan katettu pieneen vitriiniin lautaselle eri ateriavaihtoehtoja numeroin, näin oli helppo katsoa mitä mikin ateria piti sisällään ja sanoa vain aterian numero tarjoilijalle. Emmehän me ummikkoina olisi osanneet sanaakaan englantia, mitä nyt ehkä muutama koulussa opittu sana olisi voinut tulla mieleen.

Kävimme retkellä Soussessa, vanhassa kaupungissa. Kauheasti en näistä muista. Se on jäänyt mielee, että tinkimiskulttuuri oli käytössä ainakin tietyissä kaupoissa. Myös tuputtamiskulttuuri tuli tutuksi eli ns.sisäänheittäjiä seisoi putiikkien ovilla ja ihan kadullakin taisi kuljeksia kaikenlaisia myyjiä, joilla ei ehkä kauppaa pään päällä ollutkaan, he tekivät kauppaa kaduilla.

Mieleen on painunut myös toinen retki, Berberi-ilta. Se oli paikallisessa kylässä järjestettävä illlanvietto ruokineen ja juomineen. Iltaa säestivät värikkäät ja vauhdikkaat esitykset. Muistan kuinka juhlaa minulle ja veljelleni oli se, kun limsaa sai juoda niin paljon kuin halusi. Kun pullo tyhjeni pöydässä, täytyi vain vilauttaa tyhjää pulloa ilmaan, niin tarjoilija toi uuden! Ennenkuulumatonta! :D

Port El kantaouissa, jossa asuimme oli kaunis huvipursisatama. Muistan muutenkin sen paikan erittäin kauniina. Aurinko paistoi lämpimästi joka päivä, ihmiset olivat ystävällisiä. Olimme kuin satumaassa sen viikon.

Muistan ihmetelleeni suuresti sitä, että paikallisilla miehillä oli tapana (leikillään tietenkin) tarjota tytöistä kameleita heidän vanhemmilleen! Minustakin tarjottiin kymmenen kamelia! Sen täytyi olla iso raha paikallisille! :D Taitaa tämä leikkimielinen tapa olla vieläkin käytössä arabimaissa.

Port El Kantaoui huvipursisatama.

Loma oli jo kääntymässä loppupuolelle, kun äiti ja isä eräänä päivänä lähtivät taksilla Sousseen ostamaan nahkatakkeja itselleen. Me veljeni kanssa halusimme jäädä uimaan, olihan loma jo lopuillaan ja kaikki ilo oli otettava irti viimeistä pisaraa myöden. Niin me sitten jäimme hotellin uima-altaille ja vanhemmat vannottivat että siitä ei sitten lähdettäisi mihinkään. Eikä lähdetty! Mutta noin nopeasti sitä tottui uusiin ympyröihin ja oppi olemaan rennosti jos alkuviikosta vielä oli ollutkin hiukan jännitystä ilmassa miten täällä uskaltaa missään liikkua ja mitään tehdä. 

Kiitän sydämestäni tätä lomaa ja hyvää onneani arpajaisissa, että voitin tämän matkan. Siitä alkaen on kaipuu kaukomaille elänyt sydämessä ja voin sanoa etten olisi voinut parempaa ja mielenkiintoisempaa harrastusta itselleni löytää. Vaikka välillä on kulunut vuosia ettei ole ollut mahdollisuutta lähteä minnekään, niin kipinä matkustamiseen on aina elänyt ja olen ajatellut että jonain päivänä vielä mennään paljonkin. Tätä kirjoittaessa olen siinä onnellisessa elämäntilanteessa, että nyt on mahdollisuus hiukan enemmän panostaa tähän harrastukseen.